Julkaistu

Miten tehdä oppimisesta hauskaa ja tehokasta?

Maria kävi pari viikkoa sitten Ateenassa ja osallistui siellä järjestettyyn kansainväliseen draamakonferenssiin. Lue, mitä tarkoittaa performatiivinen pedagogiikka, minkälaisesta koulusta nuoret haaveilevat ja mikä on tämän talven uusi muotiväri. Viikonlopusta riitti aineksia yhteensä neljään blogikirjoitukseen. Tämä on osa 4/4.

 

 

Konferenssin parasta antia olivat tietenkin käytännön työpajat. Shanghaissa englantia opettava Man Cheung piti työpajan vieraan kielen opettamisesta draaman keinoin. Samalla hän esitteli tekeillä olevaa väitöstutkimustaan.

Mitä on performatiivinen pedagogiikka?

Kuvan oikeudet: Man Cheung

Man Cheungin tutkimuksen hypoteesi on, että kieltä opitaan parhaiten performatiivisen pedagogiikan [performative pedagogy] kautta. Siihen liittyy myös käsite performatiivinen toiminta [performative act], joka sisältää aina (vapaasti kääntäen ja lyhentäen, vrt. kuva) sosiaalisen, kielellisen ja emotionaalisen ulottuvuuden. Performatiivinen toiminta on myös mukaansa tempaavaa, siinä on positiivinen jännite ja mukana on aina jonkinlaista kehon liikettä.

 

Näennäisesti samakin toiminta voi olla performatiivista tai ei-performatiivista. Hyvä esimerkki tästä on syöminen. Illallinen ystävien seurassa on performatiivista toimintaa; se sisältää kaikki yllä mainitut elementit. Kuitenkaan joka-aamuinen kaurapuuron lusikoiminen yksin ei ole performatiivista.

Teoriaosuuden lisäksi saimme kokeilla, mitä performatiivinen pedagogiikka tarkoittaa käytännössä. Opin monta hauskaa toiminnallista harjoitusta, jotka tulen ottamaan heti käyttöön omassa opetuksessani. Saatanpa napata toimivimmat niistä myös koulutukseeni ”Draama menetelmänä kieltenopetuksessa”.

Mikä on talven uusi muotiväri?

Yksi hauskimmista harjoituksista oli sanapingis. Siinä luetellaan parin kanssa vuorotellen tiettyyn kategoriaan (esim. värit) kuuluvia sanoja. Se häviää, jolta ensiksi loppuu ideat. Leikkiin voi lisätä haastetta siten, että sanoja on lueteltava aakkosjärjestyksessä tai sanan on alettava edellisen viimeisellä kirjaimella. Helpotusta taas tuo, jos yleisö saa auttaa kilpailijoita.

Siinä pelatessa tuli keksittyä muutama uusikin väri palettiin… Varmasti kaikki ymmärtävät, miltä näyttää esimerkiksi sähkönpunainen tai timantinvalkoinen. Mutta entäs norjankeltainen?

Olin häviämässä sanapingisottelun, sillä en millään keksinyt n-kirjaimella alkavaa väriä englanniksi. Sitten yleisöstä kuiskattiin: ”Norwegian yellow!” Tuomari hyväksyi vastauksen.

Norjankeltaiseen kulminoituu toiminnallisen oppimisen hienous: Meillä oli hauskaa ja saimme käyttää luovuutta. Kaikki oppilaat olivat herkeämättä pelissä mukana. Olen varma, että värit jäivät jokaisen mieleen.

Minkälaisesta koulusta nuoret haaveilevat?

Konferenssin lopetustilaisuudessa nähtiin koskettava esitys, jonka oli yhdessä työstänyt ryhmä draamakasvatuksen opiskelijoita Liverpoolista ja Ateenasta konferenssia edeltävällä viikolla järjestetyllä leirillä. Devising-menetelmällä luodussa näytelmässä näimme välähdyksiä koulusta vuonna 2018 ja 2068.

Teoksen sanoma oli, että nuoret tarvitsevat innostavia ja läsnäolevia opettajia ja opettajat tarvitsevat enemmän resursseja. Nuoret julistivat myös, että he oppisivat mieluiten itse tekemällä ja kokeilemalla eivätkä niinkään oppikirjoista tai tietokoneen näytöltä pänttäämällä.

Olkoon norjankeltainen siis tämän talven uusi muotiväri! Haastan teidät kaikki käyttämään mahdollisimman paljon performatiivista pedagogiikkaa omilla oppitunneillanne.

Ateenan konferenssi -sarja päättyy tähän. Edellisen postauksen pääset lukemaan täältä.

Julkaistu

Onko virtuaalimaailman ulkopuolella elämää?

Maria kävi pari viikkkoa sitten Ateenassa ja osallistui siellä järjestettyyn kansainväliseen draamakonferenssiin. Lue, mitä Maria oivalsi viime hetkellä, minkälaisia ongelmatilanteita peliriippuvuus voi aiheuttaa lapsiperheissä ja miten päättyi foorumiteatterityöpajassa esitetty kosinta.

Viikonlopusta riitti aineksia yhteensä neljään blogikirjoitukseen. Tämä on osa 3/4.

 

Lauantaiaamuna olin menossa konferenssiin pitämään työpajaa, jonka olin vetänyt samalla rungolla useita kertoja ennenkin. Oloni oli aika itsevarma. Ainoa asia, mikä minua jännitti, oli työpajan aloittaminen.

Vaikka olen ammatiltani opettaja, en pidä huomion keskipisteenä olemisesta. Vieraassa porukassa puhuminen usein jännittää minua.

Päätin noudattaa omaa neuvoani

Bussimatkalla konferenssiin harjoittelin mielessäni. Olin suunnitellut aloittavani esittelemällä itseni sekä työpajan aiheen, sisällön ja teorian. Jännitys vain kasvoi: sydän tykytti, hengitys kiihtyi ja ajatukset sinkoilivat sinne tänne.

Mietin, mikä jännittämiseen oikein auttaisi. Sitten minulla välähti! Neuvon oppilaita aina edes hieman lämmittelemään ennen esiintymistä. Samaa korosti Ilonakin lokakuun Demoketussa, jonka aiheena oli esiintymisjännitys.

Niinpä muutin viime hetkellä suunnitelmaa. Aloitin työpajan esittelemällä itseni. Heti perään ohjasin ensimmäisen lämmittelyleikin, ja vasta sen jälkeen avasin työpajan rakennetta ja foorumiteatterin teoriaa. Eikä se sitten jännittänytkään enää yhtään.

Foorumiteatteri tekee digiloikan

Työpajan aiheena oli digitalisaation mukanaan tuomat haasteet. Osallistujat saivat yhdessä suunnitella lyhyet näytelmät, joissa tuotiin esille heidän oikeassa elämässä kohtaamiaan ongelmia.

Katsoimme näytelmät ja yritimme yhdessä ratkaista tilanteet foorumiteatterin avulla eli neuvomalla näytelmän henkilöhahmoja, miten heidän tulisi muuttaa omaa käytöstään.

Pääsimme ratkomaan kahden perheen ongelmia: toisessa vanhempien oli vaikea asettaa lapsen pelaamiselle rajoja ja toisessa taas lasta kiusattiin koulussa, koska äiti ei antanut pelata ollenkaan. Yhdessä näytelmässä lapsen mieli sekoitti pelin ja oikean maailman keskenään, mikä aiheutti vaarallisen tilanteen.

Mobiiliromatiikkaa

Käsittelimme myös kohtaamisen ongelmia nykymaailmassa, jossa ihmisten välinen vuorovaikutus häiriintyy jatkuvan kännykän tuijottamisen vuoksi. Pohdimme, tarvitaanko kaikkien inhimillisten toimintojen suorittamiseen jokin sovellus ja onko ihan kaikki postattava someen.

Erityisesti kyseisen näytelmän loppukohtaus jäi oivaltavuudessaan mieleeni: Päähenkilöä kosittiin, mutta sormuksen sijaan rasiasta paljastui uusi iPhone. Kaverit seisoivat metrin päässä ja ikuistivat tilanteen kännyköillään. Kun ensimmäiset kuvat eivät onnistuneet, tilanne piti lavastaa vielä uusiksi.

Kun henkilöhahmot yleisön ohjeistamina joutuivat laittamaan välillä puhelimet taskuun, koko tarina sai uuden vireen. Hahmojen välillä käytiin upeita keskusteluita ja jokainen koki tulleensa aidosti nähdyksi. Se juuri on foorumiteatterinkin tarkoitus: tehdä tilanteet näkyviksi.

Kaikkien työpajaani osallistuneiden mielestä älypuhelimet ovat hyödyllisiä ja videopelejä on joskus kiva pelata. On kuitenkin tärkeä myöntää teknologian mukanaan tuomat ongelmat. Lue lisää Eduketun koulutuksesta Foorumiteatteri tekee digiloikan.

Ateenan konferenssi -sarjan seuraava osa julkaistaan maanantaina. Pysy kuulolla, niin saat tietää, mitä tarkoittaa performatiivinen pedagogiikka, minkälaisesta koulusta nuoret haaveilevat ja mikä on tämän talven uusi muotiväri. Edellisen postauksen pääset lukemaan täältä.

Julkaistu

Onko tärkeämpää vaikuttaa älykkäältä vai tulla  ymmärretyksi?

Maria kävi viime viikonloppuna Ateenassa ja osallistui siellä järjestettyyn kansainväliseen draamakonferenssiin. Lue, minkälaiset vessat ateenalaisessa hienostokoulussa on, miksi konferenssista saatiin blogiin vain yksi valokuva ja mikä on Marian mielestä pahin konferenssimoka.

Viikonlopusta riitti aineksia yhteensä neljään blogikirjoitukseen. Tämä on osa 2/4.

 

 

Osallistuin ensimmäistä kertaa näin suureen kansainväliseen konferenssiin, joten ihmeteltävää riitti kaiken kiinnostavan sisällön lisäksi. Oli hienoa kuunnella kreikankielistä luentoa kuulokkeiden kautta englanniksi simultaanitulkattuna ja vähemmän hienoa huomata, että ateenalaisen hienostokoulun yleisessä naistenvessassa oli pöntön sijaan reikä lattiassa.

Puheen pitäjä: älä tee näin

Konferenssi oli kaksikielinen, joten osallistujista kaikki, joiden äidinkieli oli jokin muu kuin kreikka, joutuivat puhumaan englantia. Tämä houkutteli joitakin kansainvälisiä vieraita tekemään pahimman mahdollisen virheen: viikonlopun aikana kuuntelin parikin englanninkielistä esitelmää, jotka luettiin suoraan paperista.

Ei-natiivit puhujat pahoittelivat aluksi omaa huonoa kielitaitoaan ja alkoivat sitten ladella ulkoa opeteltuja, tieteellistä jargonia sisältäviä puheitaan, joista yleisössä istunut ei-natiivi ei meinannut saada selkoa monestakaan eri syystä. Ensinnäkin tieteelliselle tekstille tyypilliset rakenteet ovat usein kuulijan korvaan liian monimutkaisia.

Toiseksi puheen sisällön ymmärrettävyyteen vaikuttaa myös puheen rytmi ja painotukset oikeissa kohdissa – jos puhuja ei tiedä, mitä yrittää sanoa, hän ei osaa rytmittää sanomaansa oikein. Sama pätee sivistyssanoihin, joita ei itse ymmärrä eikä osaa siksi lausua.

Viestinsä välittymisestä epävarmaa esiintyjää on myös vaikea katsella, sillä vaivaantuneisuuden tunne yleensä välittyy yleisöön asti. Ei voi kuin todeta, että Eduketun Esiintymisjännityskoulutuksesta olisi ollut monelle konferenssin puhujalle hyötyä!

Tee näin

Onneksi suurin osa konferenssin puhujista sentään tajusi käyttää sellaista kieltä, jota itsekin ymmärtävät. Kas, siinä avain onnistuneeseen viestintään!

Neuvoni siis kaikille kielitaidostaan epävarmoille akateemikoille kuuluu näin: kannattaa joko opetella ja sisäistää kaikki hienot termit ja rakenteet ennen esiintymistilannetta tai sitten selittää asia omin sanoin. Jos ei itse tajua, mitä puhuu, ei sitä todennäköisesti tajua kukaan muukaan. Silloin kaikki puheen valmistelemiseen nähty vaiva valuu vessanreiästä viemäriin.

Sama neuvo pätee oikeastaan kaikille esiintyjille peruskoululaisista presidenttiin. Jos tehtävänä on selittää luokkatovereille, mitkä ovat viron kielen ominaispiirteet, ei kannata lukea vastausta suoraan Wikipediasta, jos ei itsekään tiedä, mikä on puolisuppea illabiaalinen keskivokaali tai astevaihtelun perussääntö.

Parhaan konferenssipäivän surkea päätös

Konferenssi oli erittäin antoisa yhtä takaiskua lukuun ottamatta. Lauantai-iltana matkustin väsyneenä mutta onnellisena bussilla majapaikkaani. Kyydistä noustuani huomasin, että joku ovela pitkäkyntinen oli vienyt kännykän käsilaukustani.

Kuvittelin pitäneeni laukusta koko ajan huolta, mutta ikävä kyllä näin pääsi silti käymään. Sinne katosivat muun muassa kaikki päivän aikana ottamani valokuvat. Onneksi olin sentään yhden selfien ehtinyt postata someen – ja onneksi kaikki muistiinpanot oli kirjoitettu kynällä lehtiöön!

Ateenan konferenssi -sarjan seuraava osa julkaistaan ensi viikolla. Pysy kuulolla, niin saat tietää, mitä Maria oivalsi viime hetkellä, minkälaisia ongelmatilanteita peliriippuvuus voi aiheuttaa lapsiperheissä ja miten päättyi foorumiteatterityöpajassa esitetty kosinta. Edellisen postauksen pääset lukemaan täältä.

Julkaistu

Terveisiä Kreikasta, Australiasta, Turkista, Hollannista ja Slovakiasta!

Maria kävi viime viikonloppuna Ateenassa ja osallistui siellä järjestettyyn kansainväliseen draamakonferenssiin. Lue, mikä aiheutti suomalaisessa opettajassa kateutta slovakialaista kollegaa kohtaan ja minkälaisen yllättävän ongelman eteen vankilateatterin ohjaaja voi joutua!

Viikonlopusta riitti aineksia yhteensä neljään blogikirjoitukseen. Tämä on osa 1/4.

 

Kreikan draama- ja teatteriopetuksen liiton 20-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn konferenssin avasi IDEAn (International Drama and Theatre Education Association) australialainen puheenjohtaja Robin Pascoe, joka korosti puheessaan johonkin kuulumisen merkitystä ihmiselle.

Yhdessä tekeminen on draaman peruselementti, eikä konferenssiviikonloppunakaan tarvinnut yksin puurtaa. Paikalle oli saapunut draama- ja teatterikasvatuksen parissa työskenteleviä ihmisiä ympäri Kreikkaa ja ympäri maailmaa.

Konferenssin ohjelma oli monipuolinen: työpajoja oli tarjolla yhteensä viitisenkymmentä erilaista, ja niistä kahden kiinnostavimman valitseminen oli erittäin vaikeaa.

Sain kunnian ohjata itsekin yhden työpajan, jossa käsiteltiin digitalisaation mukanaan tuomia ongelmia foorumiteatterin keinoin. Kerron lisää työpajoista myöhemmin tässä blogissa.

Vankilateatterin positiivinen ongelma

Työpajojen lisäksi ohjelmassa oli erilaisten teemojen ympärille rakennettuja keskustelutilaisuuksia. Eräässä puhuttiin draaman/teatterin mahdollisuuksista ja haasteista sosiaalisen intervention välineenä.

Kuulimme mm. Peloponnesoksen yliopiston hyvin onnistuneesta vankilateatterihankkeesta, josta sekä vangit että ohjaajat kokivat saaneensa positiivista energiaa. Ongelma, jota ei ollut osattu huomioida etukäteen, oli myös positiivinen: pitkään harjoiteltu esitys epäonnistui, koska moni näyttelijöistä vapautui jo ennen ensi-iltaa.

Mietityttämään jäivät keskustelussa esille nousseet kysymykset: Miksi pakolaisten kanssa toteutetut draama-/teatteriprojektit keskittyvät aina lähinnä vain suvaitsevaisuuden lisäämiseen? (Vaikka sekin on tietenkin tärkeää!) Miksei koskaan kysytä, mistä pakolaisuus johtuu ja kuka siitä hyötyy? Mitä me voisimme tehdä sen asian eteen, että sodat ja ilmastonmuutos saataisiin pysäytettyä?

Näihin kysymyksiin vastaaminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Mutta ainakin jokainen opettaja voi omalla työllään suoraan vaikuttaa siihen, että tulevaisuuden päättäjistä kasvaa vuorovaikutustaidoiltaan kyvykkäitä aktiivisia kansalaisia.

Slovakiassa ei pakollisia VESO-päiviä

Opin myös kiinnostavia faktoja muista maista: Turkissa yliopiston opettaja joutuu kursseja suunnitellessaan ottamaan huomioon, että samalla kurssilla voi olla eri uskontokuntia, etnistä alkuperää tai poliittisia puolueita edustavia opiskelijoita; yli näiden rajojen menevät ryhmätyöt saattavat olla jopa täysin mahdottomia toteuttaa.

Hollannissa taas draamaopettajan koulutukseen kuuluu pakollinen työharjoittelujakso ulkomailla, sillä Hollanti on niin pieni maa, että kansainvälinen yhteistyö on lähes välttämätöntä.

Suomalaisen opettajan näkökulmasta kuulosti vähän kadehdittavalta se, että Slovakiassa opettajat saavat kuuden prosentin palkankorotuksen koulutuksiin osallistumisesta. Kun nyt Suomessa kuitenkin VESO-päivät sekä yt- ja kiky-aika sisältyvät opettajan kuukausipalkkaan, kannattaa panostaa pakollisten koulutusten laatuun. Eduketun laatukriteerit takaavat, että jokainen järjestämämme koulutus on toiminnallinen, innostava ja käytännönläheinen. Lue lisää täältä.

Ateenan konferenssi -sarjan seuraava osa julkaistaan ylihuomenna. Pysy kuulolla, niin saat tietää, minkälaiset vessat ateenalaisessa hienostokoulussa on, miksi konferenssista saatiin blogiin vain yksi valokuva ja mikä on Marian mielestä pahin konferenssimoka.

Julkaistu

Ope, älä jää yksin ongelmiesi kanssa! Foorumiteatterista apua opettajien työhyvinvointiin

Jos opettaja uupuu, vaikutukset ulottuvat pitkälle. Opettajan loppuunpalamisesta ei kärsi vain opettaja itse vaan koko työyhteisö sekä oppilaat ja heidän perheensä. Viime sunnuntaina järjestetyssä kaikkien aikojen ensimmäisessä Demoketussa aiheena oli opettajien työhyvinvointi, jota käsiteltiin foorumiteatterin keinoin. Foorumiteatteri on soveltavan teatterin menetelmä, jonka avulla voidaan ratkaista oikeassa elämässä kohdattuja ongelmatilanteita.

Demoketun osallistujat saivat tehtäväksi jakaa pienryhmissä omia tarinoitaan työelämän haasteista. Ryhmän omista kokemuksista koostettiin pieni näytelmä, joka esitettiin muille. Lopputuloksena nähtiin kaksi erilaista näytelmää, joissa esiin tulleita ongelmia yritettiin ratkaista yhdessä foorumiteatterin keinoin.

Ensimmäisen esityksen päähenkilö oli nuori opettaja, joka aloitti syksyn intoa puhkuen uudessa koulussa. Vanhemmat kollegat kuitenkin halveksuivat opettajan innostusta ja toisaalta esittivät kohtuuttomia vaatimuksia siitä, mitä kaikkea jo olisi pitänyt osata. Huoltajat olivat päähenkilön kimpussa vaatien kuka mitäkin: laadukkaampaa opetusta, vähemmän läksyjä, pedagogisia asiakirjoja.

Kun lähdimme ratkomaan päähenkilön kohtaamia haastavia tilanteita foorumiteatterin avulla, saimme huomata, että pienilläkin asioilla on väliä. Tervehtiminen, silmiin katsominen, toisen kuunteleminen ja ystävällinen äänensävy ovat avaimia onnistuneeseen vuorovaikutukseen.

Toisessa näytelmässä näimme kohtauksen koululuokasta, johon mahtui monenlaisia oppijoita. Päähenkilönä oli opettaja, joka ei millään ehtinyt yksin vastaamaan kaikkien tarpeisiin. Resurssit menivät levottomien ja turhautumistaan ääneen purkavien oppilaiden auttamiseen. Oli sydäntä särkevää nähdä, kuinka luokan hiljainen oppilas jäi täysin huomiotta.

Kokeilimme monenlaisia keinoja, joiden avulla luokassa jokainen, opettaja mukaan lukien, suoriutuisi koulupäivästä mahdollisimman hyvin. Jälleen havaitsimme, kuinka tärkeää on jo pelkästään toisen ihmisen huomioiminen. Se ei kuitenkaan aina riitä, vaan usein opettaja tarvitsee työnsä tueksi myös muita aikuisia.

Soveltavassa teatterissa tärkeintä on erilaisten tilanteiden näkyväksi tekeminen ja se, että pääsemme kokeilemaan sellaisiakin rooleja ja toimintamalleja, joita emme muuten ehkä pääsisi. Sunnuntaina jouduimme toteamaan, että kaikkia ongelmia ei ole yksinkertaista tai välttämättä edes mahdollista ratkaista. Mutta jo se, että pääsimme jakamaan vaikeita kokemuksiamme ja löysimme toisistamme vertaistukea, tuntui voimaannuttavalta.

Foorumiteatterin kehittäjä, brasilialainen Augusto Boal, kutsui menetelmää myös sorrettujen teatteriksi. Nimi viittaa siihen, kuinka metodin avulla on mahdollista tuoda esiin yhteiskunnallista sortoa ja antaa ääni myös niille, joita eniten syrjitään. Foorumiteatterin ei silti aina tarvitse olla vakavaa tai yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Sitä voi käyttää pienempienkin ongelmien ratkaisemiseen. Vaikkapa vieraan kielen tunnilla voidaan harjoitella asiakaspalvelutilanteissa käyttäytymistä tai kohteliaisuusfraaseja foorumiteatterin keinoin.

Haluaisin vielä kiittää jokaista Demoketun osanottajaa rohkeasta heittäytymisestä ja intensiivisestä läsnäolosta. Toivon, että työssä jaksamiseen saatujen konkreettisten vinkkien lisäksi koulutukseen osallistuneet opettajat uskaltaisivat kokeilla foorumiteatteria myös omien oppilaiden, kollegoiden tai vaikka huoltajien kanssa. Ongelmien ratkaiseminen yhdessä on niin paljon helpompaa kuin yksin!