Maria kävi viime viikonloppuna Ateenassa ja osallistui siellä järjestettyyn kansainväliseen draamakonferenssiin. Lue, mikä aiheutti suomalaisessa opettajassa kateutta slovakialaista kollegaa kohtaan ja minkälaisen yllättävän ongelman eteen vankilateatterin ohjaaja voi joutua!
Viikonlopusta riitti aineksia yhteensä neljään blogikirjoitukseen. Tämä on osa 1/4.
Kreikan draama- ja teatteriopetuksen liiton 20-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn konferenssin avasi IDEAn (International Drama and Theatre Education Association) australialainen puheenjohtaja Robin Pascoe, joka korosti puheessaan johonkin kuulumisen merkitystä ihmiselle.
Yhdessä tekeminen on draaman peruselementti, eikä konferenssiviikonloppunakaan tarvinnut yksin puurtaa. Paikalle oli saapunut draama- ja teatterikasvatuksen parissa työskenteleviä ihmisiä ympäri Kreikkaa ja ympäri maailmaa.
Konferenssin ohjelma oli monipuolinen: työpajoja oli tarjolla yhteensä viitisenkymmentä erilaista, ja niistä kahden kiinnostavimman valitseminen oli erittäin vaikeaa.
Sain kunnian ohjata itsekin yhden työpajan, jossa käsiteltiin digitalisaation mukanaan tuomia ongelmia foorumiteatterin keinoin. Kerron lisää työpajoista myöhemmin tässä blogissa.
Vankilateatterin positiivinen ongelma
Työpajojen lisäksi ohjelmassa oli erilaisten teemojen ympärille rakennettuja keskustelutilaisuuksia. Eräässä puhuttiin draaman/teatterin mahdollisuuksista ja haasteista sosiaalisen intervention välineenä.
Kuulimme mm. Peloponnesoksen yliopiston hyvin onnistuneesta vankilateatterihankkeesta, josta sekä vangit että ohjaajat kokivat saaneensa positiivista energiaa. Ongelma, jota ei ollut osattu huomioida etukäteen, oli myös positiivinen: pitkään harjoiteltu esitys epäonnistui, koska moni näyttelijöistä vapautui jo ennen ensi-iltaa.
Mietityttämään jäivät keskustelussa esille nousseet kysymykset: Miksi pakolaisten kanssa toteutetut draama-/teatteriprojektit keskittyvät aina lähinnä vain suvaitsevaisuuden lisäämiseen? (Vaikka sekin on tietenkin tärkeää!) Miksei koskaan kysytä, mistä pakolaisuus johtuu ja kuka siitä hyötyy? Mitä me voisimme tehdä sen asian eteen, että sodat ja ilmastonmuutos saataisiin pysäytettyä?
Näihin kysymyksiin vastaaminen ei ole mitenkään yksinkertaista. Mutta ainakin jokainen opettaja voi omalla työllään suoraan vaikuttaa siihen, että tulevaisuuden päättäjistä kasvaa vuorovaikutustaidoiltaan kyvykkäitä aktiivisia kansalaisia.
Slovakiassa ei pakollisia VESO-päiviä
Opin myös kiinnostavia faktoja muista maista: Turkissa yliopiston opettaja joutuu kursseja suunnitellessaan ottamaan huomioon, että samalla kurssilla voi olla eri uskontokuntia, etnistä alkuperää tai poliittisia puolueita edustavia opiskelijoita; yli näiden rajojen menevät ryhmätyöt saattavat olla jopa täysin mahdottomia toteuttaa.
Hollannissa taas draamaopettajan koulutukseen kuuluu pakollinen työharjoittelujakso ulkomailla, sillä Hollanti on niin pieni maa, että kansainvälinen yhteistyö on lähes välttämätöntä.
Suomalaisen opettajan näkökulmasta kuulosti vähän kadehdittavalta se, että Slovakiassa opettajat saavat kuuden prosentin palkankorotuksen koulutuksiin osallistumisesta. Kun nyt Suomessa kuitenkin VESO-päivät sekä yt- ja kiky-aika sisältyvät opettajan kuukausipalkkaan, kannattaa panostaa pakollisten koulutusten laatuun. Eduketun laatukriteerit takaavat, että jokainen järjestämämme koulutus on toiminnallinen, innostava ja käytännönläheinen. Lue lisää täältä.
Ateenan konferenssi -sarjan seuraava osa julkaistaan ylihuomenna. Pysy kuulolla, niin saat tietää, minkälaiset vessat ateenalaisessa hienostokoulussa on, miksi konferenssista saatiin blogiin vain yksi valokuva ja mikä on Marian mielestä pahin konferenssimoka.