En olisi halunnut koiraa. Kun puolisoni alkoi puhua koiran hankkimisesta, vastustin ajatusta pitkään ja hartaasti. Näin lemmikin tuovan mukanaan pelkkiä ongelmia: Sen ulkoiluttaminen räntäsateessa ei houkutellut ja hoitopaikan etsiminen lomamatkojen ajaksi tuntui työläältä. Puhumattakaan siitä, miten pentu tuhoaisi kotimme pureskelemalla jalkalistat ja pissaamalla matot piloille.
Lopulta puolisoni harjoittama väsytystaktiikka kuitenkin toimi ja eräänä päivänä viitisen vuotta sitten suostuin lähtemään mukaan koiranpentua “katsomaan”. Illalla palasimme kotiin suloisen karvavauvan kanssa, jonka nimeksi annoimme Ronja Ryövärintytär. Elämäni koiranomistajana alkoi.
Jouduin pian myöntämään olleeni väärässä koiran suhteen. Toki se toi mukanaan vastuuta, mutta hämmästyin koiran aiheuttamia välittömiä vaikutuksia päivittäiseen hyvinvointiini.
Iloinen vastaanotto eteisessä raskaan työpäivän jälkeen tuntuu ihanalta. Tutkimustenkin mukaan pelkkä söpön olennon katseleminen saa ihmisen kehossa hyvänolonhormonit liikkeelle. Eikä ulkoilu muutaman kerran päivässä ole kellekään pahitteeksi – edes räntäsateessa.
Koirasta koulukoiraksi
Pari vuotta sitten jouduin olosuhteiden pakottamana ottamaan koiran mukaani töihin. Silloin ensi kertaa huomasin eläimen läsnäolon rauhoittavan vaikutuksen luokkahuoneessa. Onnistuin saamaan koiran avulla kontaktin muutamaan sellaiseen oppilaaseen, joita en ollut aikaisemmin osannut motivoida oikealla tavalla.
Aloin hakea eläinavusteisuudesta tietoa internetistä ja löysin kurssin Sosiaalipedagoginen koiratoiminta. Kävimme Ronjan kanssa soveltuvuuskokeessa, jossa meidät molemmat todettiin koulutukseen sopiviksi. Sen jälkeen aloitimme vuoden mittaisen koulutuksen, joka sisälsi teoriaa ja käytännön harjoituksia.
Aluksi luokassa toimiminen jännitti sekä minua että koiraa. Minulle opettaminen oli tuttua työtä, mutta koiran mukana olo asetti uudenlaiset haasteensa. Kun on huolehdittava oman itsen ja oppilaiden lisäksi koiran turvallisuudesta sekä oppimistavoitteiden täyttymisestä, ilmassa oli yhtäkkiä kahden sijaan kolme palloa, joilla piti oppia jonglööraamaan.
Pikku hiljaa myös Ronja tottui luokkahuoneeseen ja oppilaiden läsnäoloon – ja oppilaat oppivat antamaan sille oman tilansa. Oli hienoa huomata, kuinka yleensä levottomatkin oppilaat pystyivät säätelemään omaa toimintaansa ottaen koiran huomioon. Kun koiralla on luokassa mukava olla, se tarkoittaa, että kaikilla on työrauha.
Tammikuun Demoketussa opimme tunnistamaan omia voimavarojamme. Siinä meitä auttaa karvainen työparini Ronja. Lue lisää täältä ja ilmoittaudu mukaan! Koulutuksessa on vielä muutama paikka vapaana.