Kirjoittamisen esteitä: Sitten kun minulla on aikaa

Kirjoitan sitten, kun minulla on siihen aikaa. Menen yksin mökille viikoksi ja kirjoitan aamusta iltaan. Herään rauhassa, juon aamukahvin laiturin nokassa, käyn kävelyllä ja uimassa. Avaan läppärin ja kirjoitan niin, etten muista välillä syödäkään. Illalla saunon ja juon vähän viiniä. Joinain iltoina kirjoitan aamuyölle asti.

Tai menen yksin ulkomaille. Syön aamupalaksi croissantin ja juon kahvin. Istun puistoissa ja kahviloissa kirjoittamassa. Joinain päivinä kiinnitän hotellihuoneen oveen Älkää häiritkö -kyltin enkä mene kertaakaan ulos. Kirjoitan vain ja saan aikaiseksi valmista.

Minulla on aikaa myös sitten kun opiskelut on hoidettu loppuun tai sitten kun lapset ovat isoja tai sitten kun töissä helpottaa tai sitten kun jään eläkkeelle. Tulevaisuudessa on aina enemmän aikaa kuin juuri nyt. Vai onko sittenkään?

Kirjoittamista varten tarvitaan aikaa. Kirjoittavan ihmisen tehtävänä on joko löytää itselleen aikaa tai olla kirjoittamatta. Se on raakaa.

Jos kirjoittaminen on sinulle tärkeää, sille täytyy löytää aikaa.

  1. Raivaa kirjoittamiselle aikaa. 15 minuuttia päivässä, kaksi tuntia viikossa tai vaikka viikonloppu kesässä. Jossain välissä on aina aikaa kirjoittamiselle.
  2. Ehkä jostain on pakko luopua, jotta kirjoittamiselle löytyisi aikaa. Joskus arkea on suunniteltava kirjoittamisen ehdoilla. Mitä asioita oikeasti priorisoit ja mitkä asiat eivät ole niin tärkeitä?
  3. Hankkiudu paikkaan, jossa kirjoittamiselle on kunnolla aikaa. Mene sinne mökille tai ulkomaille. Se on oikeasti hyvä idea! Myös kirjoittajaretriitit tarjoavat mahdollisuuden syventyä kirjoittamiseen kunnolla ajan kanssa.

Eduketun kirjoittajaretriitti 2.–4.8.2019

Tule Eduketun kirjoittajaretriittiin! Kirjoittajaretriitti järjestetään 2.–4.8. uskomattomassa Lempäälän luontaiskylpylässä. Kirjoittajaretriitissä on aikaa kirjoittaa, ja kirjoittamisesta uupunutta kehoa ja mieltä on hyvä elvyttää luontaiskylpylän ihanissa hoidoissa.

Lue lisää kirjoittajaretriitistä!