Auktoriteetti on opettajan työväline

En alun perin missään tapauksessa halunnut opettajaksi. Opettajan ammatista työnsi pois pääasiassa suhteeni auktoriteettiin. En todellakaan uskonut, että voisin löytää auktoriteettia ja selvitä oppilaiden kanssa. En uskonut, että oikeasti pystyisin toimimaan opettajana. Oppilaat tuntuivat pelottavilta. Olinhan itsekin istunut koululuokissa, joissa härnättiin opettajia itkun partaalle.

Eikä pelkoni ollut kokonaan turhaa. Opettajan ammattiin päädytään yleensä todellisen tulikasteen kautta. Jos selviää satunnaisista sijaisuuksista, selviää varmasti pysyvämmistäkin töistä. Satunnaisella sijaisella kun ei oikein ole puolellaan rakenteista tulevaa auktoriteettia. Hän on luokassa hyvin yksin ja selviää siitä joko hyvin tai kärsien ilman, että siitä oikeastaan edes kukaan tietää.

Oman auktoriteetin etsiminen on ollut hapuilua. Olen kokeillut kaikenlaisia lähestymistapoja. Olen yrittänyt olla mahdollisimman kiva ja saada oppilaat työhön mielistelemällä ja manipuloimalla. Olen yrittänyt olla mahdollisimman tiukka ja saada oppilaat työhön uhkailemalla ja rankaisemalla. Lopulta minulle luontainen auktoriteettinikin on alkanut hahmottua. Ja kun se on löytynyt, on työkin helpottunut. Oman auktoriteetin löytäminen on tuonut paljon työhyvinvointia.

Eikä opettajan työssä tarvita auktoriteettia pelkästään suhteessa oppilaisiin. Opettajan ammattiin kuuluu myös auktoriteetti suhteessa oppilaiden huoltajiin, suhteessa moniammatillisiin yhteistyöverkostoihin, suhteessa toisiin opettajiin ja koko koulun väkeen sekä suhteessa kehen tahansa, jolla on mielipide koulusta tai aineenopettajan aineesta.

Auktoriteetti on siis monisyinen asia, joka vaikuttaa opettajan työhön todella paljon. Kuitenkin sitä käsitellään yllättävän vähän. Olen varma, että auktoriteetin tietoinen pohtiminen auttaa kokoamaan omaa auktoriteettia. Se auttaa hahmottamaan, mistä palasista auktoriteetti koostuu, mitä voi omassa työssä kehittää ja millä tavoilla siihen voi lähteä pureutumaan. Auktoriteetin ajatteleminen voi tuoda myös armollisuutta omaa työtä ja itseä kohtaan. Moni meistä on jo tehnyt paljon oikein!

Auktoriteettia ei kannata ajatella asiana, jota joko on tai ei ole, vaan yhtenä opettajan työvälineenä. Sitä voi tietoisesti hyödyntää omassa työssä, ja sen avulla voi edesauttaa sekä koulun että luokan yleistä ilmapiiriä, työrauhaa ja oppimista.

Auktoriteetista työhyvinvointia -Demokettu keskiviikkona 30.10. klo 17.30

Tule pohtimaan omaa auktoriteettiasi Eduketun demokoulutukseen! Demokettu järjestetään keskiviikkona 30.10. kello 17.30–19.30 Tampereella Teho-osaston tiloissa. Lue koulutuksesta lisää täältä ja ilmoittaudu mukaan!

Tästä pääset suoraan ilmoittautumislomakkeeseen.

Turvallista tilaa etsimässä

Minua kiinnostaa vaikeasti tavoitettava alue koulun aikuisten ja nuorten välissä. Se piste, jossa nuo kaksi todellisuutta kohtaavat. Opiskeluhuollon työntekijänä olen kuullut kertomuksia molemmista, ja kuvaukset eroavat merkittävästi toisistaan. Opettajien tarinoissa puhutaan nuorista, joiden koulutehtävät jäävät tekemättä, harjoittelut keskeytyvät, lupauksia tehdään mutta niistä ei pidetä kiinni. Nuorten tarinoissa kerrotaan alkoholismista, perheväkivallasta, rahattomuudesta, yksinäisyydestä ja mielenterveysongelmista. Kummatkin kertomukset ovat totta ja läsnä yhtä aikaa – miten ne voisi sovittaa yhteen, saman katon alle?

Tutkimus toisensa jälkeen kertoo, että nuoret voivat huonosti ja uupuvat koulussa. Toki myös hyvinvoivia nuoria on, mutta huonovointisuus kasautuu – samoilla nuorilla on useita eri hankaluuksia elämässään. Väitän, että keinot, joilla näiden nuorten hyvinvointia koulussa tuettaisiin, tekisivät kaikkien oppilaitoksen opiskelijoiden oleminen koulussa monin tavoin paremmaksi.

Ajattelen, että koulun aikuisilla on mahdollisuus melko pienin keinoin tehdä koulusta paikka, joka tukee psyykkistä hyvinvointia ja turvallisuudentunnetta. Paikka, jossa nuoret kokevat tulevansa kuulluiksi ja kohdatuksi kunnioittavasti ja jossa kaikenlaisista elämän asioista voidaan puhua avoimesti ja hankaluuksiin on saatavilla helposti apua. Ennen kaikkea turvallisempi paikka.  

Lokakuussa pidettävässä Demoketussa pohdimme erilaisia tapoja tukea erityisesti toisen asteen opiskelijoiden jaksamista. Tule mukaan miettimään, miten rakentaa koulusta entistä turvallisempi ja hyvinvointia vahvistavampi paikka kaikille nuorille!

Demokettu keskiviikkona 9.10. klo 17.30-19.30.

Demokettu järjestetään keskiviikkona 9.10. klo 17.30-19.30. Tällä kerralla koulutuksen aiheena on Opiskelijan jaksamisen tukeminen. Lue koulutuksesta lisää täältä ja ilmoittaudu mukaan!

Tästä pääset suoraan ilmoittautumislomakkeeseen.

Teksti: Psykologi, kuvataidepsykoterapeutti Sanna Pikku-Pyhältö

Lisätietoa

Veera Huvila, Laura Mittilä: Opiskelu-uupumus toisen asteen opiskelijoiden kokemana. TAMK 2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/160725

Opetushallituksen blogi 10.5.2019: Lukio-uudistus tähtää opiskelijoiden hyvinvoinnin lisäämiseen https://www.oph.fi/fi/blogi/lukiouudistus-tahtaa-opiskelijoiden-hyvinvoinnin-lisaamiseen

Tietopaketti opiskelijoiden mielenterveydestä: https://voimaaopiskeluun.diak.fi/wp-content/uploads/sites/7/2018/11/Diak_Voimaa_opiskeluun_Tietopaketti_opiskelijoiden_mielenterveydesta_18s_A4_271118.pdf