Auktoriteetti on opettajan työväline

En alun perin missään tapauksessa halunnut opettajaksi. Opettajan ammatista työnsi pois pääasiassa suhteeni auktoriteettiin. En todellakaan uskonut, että voisin löytää auktoriteettia ja selvitä oppilaiden kanssa. En uskonut, että oikeasti pystyisin toimimaan opettajana. Oppilaat tuntuivat pelottavilta. Olinhan itsekin istunut koululuokissa, joissa härnättiin opettajia itkun partaalle.

Eikä pelkoni ollut kokonaan turhaa. Opettajan ammattiin päädytään yleensä todellisen tulikasteen kautta. Jos selviää satunnaisista sijaisuuksista, selviää varmasti pysyvämmistäkin töistä. Satunnaisella sijaisella kun ei oikein ole puolellaan rakenteista tulevaa auktoriteettia. Hän on luokassa hyvin yksin ja selviää siitä joko hyvin tai kärsien ilman, että siitä oikeastaan edes kukaan tietää.

Oman auktoriteetin etsiminen on ollut hapuilua. Olen kokeillut kaikenlaisia lähestymistapoja. Olen yrittänyt olla mahdollisimman kiva ja saada oppilaat työhön mielistelemällä ja manipuloimalla. Olen yrittänyt olla mahdollisimman tiukka ja saada oppilaat työhön uhkailemalla ja rankaisemalla. Lopulta minulle luontainen auktoriteettinikin on alkanut hahmottua. Ja kun se on löytynyt, on työkin helpottunut. Oman auktoriteetin löytäminen on tuonut paljon työhyvinvointia.

Eikä opettajan työssä tarvita auktoriteettia pelkästään suhteessa oppilaisiin. Opettajan ammattiin kuuluu myös auktoriteetti suhteessa oppilaiden huoltajiin, suhteessa moniammatillisiin yhteistyöverkostoihin, suhteessa toisiin opettajiin ja koko koulun väkeen sekä suhteessa kehen tahansa, jolla on mielipide koulusta tai aineenopettajan aineesta.

Auktoriteetti on siis monisyinen asia, joka vaikuttaa opettajan työhön todella paljon. Kuitenkin sitä käsitellään yllättävän vähän. Olen varma, että auktoriteetin tietoinen pohtiminen auttaa kokoamaan omaa auktoriteettia. Se auttaa hahmottamaan, mistä palasista auktoriteetti koostuu, mitä voi omassa työssä kehittää ja millä tavoilla siihen voi lähteä pureutumaan. Auktoriteetin ajatteleminen voi tuoda myös armollisuutta omaa työtä ja itseä kohtaan. Moni meistä on jo tehnyt paljon oikein!

Auktoriteettia ei kannata ajatella asiana, jota joko on tai ei ole, vaan yhtenä opettajan työvälineenä. Sitä voi tietoisesti hyödyntää omassa työssä, ja sen avulla voi edesauttaa sekä koulun että luokan yleistä ilmapiiriä, työrauhaa ja oppimista.

Auktoriteetista työhyvinvointia -Demokettu keskiviikkona 30.10. klo 17.30

Tule pohtimaan omaa auktoriteettiasi Eduketun demokoulutukseen! Demokettu järjestetään keskiviikkona 30.10. kello 17.30–19.30 Tampereella Teho-osaston tiloissa. Lue koulutuksesta lisää täältä ja ilmoittaudu mukaan!

Tästä pääset suoraan ilmoittautumislomakkeeseen.

Loppuvat ne pitkätkin kesälomat!

Taas se alkaa

Ihanat, pitkät leppoisat päivät riippumatossa ja laiturin nokassa. Levolliset, lämpimät illat omenapuun alla. Puutarhajuhlat ystävien kanssa helmeilevä viini lasissa. Hyvin nukutut yöt tuulelta tuoksuvissa pellavalakanoissa. Hitaat aamut, kun margariini saa rauhassa sulaa rasiaansa ja ampiainen humaltua marmeladipurkin reunalle. Lomamatkat meren äärellä ja Euroopan metropoleissa. Häitä, rippijuhlia, kastetilaisuuksia, onnea, auvoa ja hyvää mieltä.

Kyllä! Kahdeksan viikon mahdollisuus ladata akkuja ja valmistautua tulevaan. Aikaa itselle, perheelle, ystäville ja kaikelle tärkeälle. Näinhän se tänäkin vuonna on mennyt. Tietenkin.

Syytä olisi, sillä taas se alkaa. Kymmenen kuukauden sukellus lukujärjestysten, kokousten, palavereiden ja muuttuvien tilanteiden maailmaan. Vain opettaja voi ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa.

Ne, jotka eivät tee opettajan työtä, keskittyvät kateellisina kommentoimaan pitkiä kesälomia. He ihmettelevät, miten voi olla mahdollista, että pitkän loman jälkeen alkava arki voi muka ahdistaa. Tiedän kokemuksesta: kyllä se voi.

”Minulla on niin kiire, että en ehdi edes kasvojani rasvaamaan.”

”Minulla on niin kiire, että en ehdi edes kasvojani rasvaamaan.” Näin totesi minulle kerran eräs rakas kollegani ja pyyhälsi ohitseni koulun käytävällä oppilaiden perään huutaen. Kommentti on jäänyt vaivaamaan mieltäni pitkäksi aikaa. Niin kiire, ettei ehdi edes kasvojaan rasvaamaan.

”Tein taas koko sunnuntain töitä. Heräsin seitsemältä ja havahduin pöydän äärestä iltaseitsemältä.”

”Saitko sähköpostini viimeisen viikon ohjelmasta? Laitoin sen kahdelta viime yönä.”

Siinä vasta työlleen omistautuneita kollegoja – wau. Pitäisikö minun tuntea pisto sydämessäni ja yrittää itsekin enemmän? Vai pitäisikö olla todella huolissaan? Näitä kahta vaihtoehtoa olen jäänyt tosissani miettimään.

Mikä ihme ajaa ihmisen sellaiseen pyörteeseen, että hän ei huomaa enää pitää itsestään huolta eikä kuuntele edes fysiologisia, ihmisenä olemiseen liittyviä tarpeitaan? Mielikuva opettajahuoneessa kahvia juovista ja keskenään leppoisasti rupattelevista opettajista on kahdeksankymmentäluvulta. Sen jälkeen muutos on ollut huima.

Työpäivän jälkeen kaipaa vain hiljaisuutta ja yksin oloa

Kaikki eivät koskaan enää ehdi opettajanhuoneeseen vaan jäävät välitunniksi luokkaan setvimään erimielisyyksiä, soittelemaan koteihin, tekemään wilmamerkintöjä, korjaamaan kokeita tai kuuntelemaan huolia. Kaikki eivät enää jaksa osallistua työporukan vapaaehtoisiin rientoihin tai tyky-päiviin, sillä tavallinen työpäivä tavallisessa peruskoulussa imee takin niin tyhjäksi, että työpäivän jälkeen kaipaa vain hiljaisuutta ja yksin oloa.

Tätä ei saa nyt ymmärtää väärin. Opettajan työ on maailman paras työ! Harva opettaja on sädekehää päänsä päällä kantava marttyyri tai tunnustusristiä rinnukseensa odotteleva uljas työnsankari. Opettajat ovat kiireisiä, koska heillä on korkea työmoraali ja he haluavat tehdä työnsä hyvin.

Työn määrä on kasvanut vuosien varrella valtavasti, ja opettajista on kuoriutunut sosiaalityöntekijöitä, terveydenhoitajia, sairaanhoitajia, perhetyöntekijöitä, vartijoita, tiimiesimiehiä ja vaikka mitä. Inklusiivinen koulu, uusi OPS, lisääntynyt kirjaamistarve ja sosiaalityön ja terveydenhuollon kentän kiristykset ovat osuneet kaikki opettajiin.

Totta kai osa tekee kiireensä itse. Vähempikin varmasti riittäisi. Työtä pitäisi osata rajata, mutta miten? Lasten ja nuorten tarve aikuisen huomiolle on valtava.

Uupuminen työssä ei ole mikään vitsi

Moniammatilliset tiimit eivät kokoonnu koulussa opettajaa varten. Koulun tehtävä on pitää huolta oppilaista, ei niinkään opettajista. Uupuminen työssä ei ole mikään vitsi, vaan todellista totta hyvin monelle nykyajan opettajalle.

Edukettu tarjoaa alkavan lukuvuoden aikana paljon voimaannuttavia ja omaa osaamista lisääviä koulutuksia. Tulossa on keskusteluiltoja, luovaa kirjoittamista ja koulutuksia mm. auktoriteetista sekä fyysisestä ja henkisestä jaksamisesta. Kannattaa siis seurata ilmoittelua nettisivuillamme ja somessa!

Kirjoitetaan, keskustellaan ja kouluttaudutaan yhdessä – näin jaksamme paremmin!

Helena Murtonen-Leppä, opettaja ja koulutusasiantuntija

5 + 1 vinkkiä opettajalle: Näin selviät kesälomaan asti

  1. Ole itsellesi armollinen. Kaikki oppilaasikaan eivät saa eivätkä edes tavoittele kiitettäviä arvosanoja. Sinun ei tarvitse suoriutua kaikista työtehtävistäsi täydellisesti. Hyvä riittää. Kymppiä tavoittelevalle kasin asettaminen tavoitteeksi voi tuntua yllättävän vapauttavalta. Kokeile vaikka!
  2. Älä tee kaikkea vaikeimman kautta. Lukuvuoden lähestyessä loppuaan opettaja haukkoo henkeä arvioitavien koepinojen, kirjoitelmien ja tutkielmien keskellä. Opetussuunnitelma kuitenkin kannustaa arvioimaan monipuolisesti. Mitä, jos antaisit oppilaiden harjoitella vertaisarviointia? Kokeile kirjallisen palautteen sijaan koko luokan yhteisiä arviointikeskusteluita. Voisiko numeroarvioinnin korvata sanallisella asteikolla? On yksinkertaisempaa antaa arvosanaksi “hyvä” kuin pähkäillä, ansaitseeko oppilaan tuotos  8-, 8 vai 8+.
  3. Muista levätä. Kun töitä on paljon, opettaja helposti ajattelee, ettei varaa vapaapäiviin tai edes lyhyempään rentoutumishetkeen ole. Todellisuudessa työskentelet tehokkaammin, kun välillä nollaat aivosi ja teet jotain, mikä vie ajatukset pois työasioista. Stressi ja kiire vähentävät kärsivällisyyttä, ja se saattaa näkyä hampaiden kiristelynä oppitunneilla ja opehuoneessa. Välillä koulussakin voi hengähtää hauskan puuhan parissa. Voisiko jonkin oppitunnin pitää vaikka ulkona? Vietä joka päivä vähintään yksi välitunti, jolloin et monista, arvioi tai vastaile Wilma-viesteihin. Ota kahvikuppi käteen ja vie kollega vartiksi pihalle. Puhukaa muusta kuin työasioista!
  4. Pysy asiassa loppuun saakka. Viimeisten viikkojen videoiden katselu alkaa turhauttaa jossain vaiheessa. Etenkin, jos leffoja katsotaan lähes jokaisella oppitunnilla. Se lisää oppilaiden häiriökäyttäytymistä. Miksi ylipäänsä raahautua kouluun, jos siellä ei tehdä mitään järkevää? Kannattaa siis suunnitella oikeaa asiasisältöä viimeistenkin viikkojen oppitunneille. Mitä sitten, vaikka kaikkia suorituksia ei saisikaan dokumentoitua lukuvuositodistukseen?
  5. Lykkää tai deletoi. Työpöydän pedagogiset pinot on tärkeä siivota kesäksi pois pöydiltä, mutta tarvitseeko niiden vielä löytää paikkaansa siisteistä kansiopinoista? Nakkaa monisteet suoraan silppuriin tai tyhjään kopiopaperilaatikkoon ja mieti niitä vasta syksyllä. Tai seuraavana syksynä. Jos kasa on koskemattomana laatikossaan vielä kolmen vuoden päästäkin, siellä ei ole mitään säästettävää.

+1 Ilmoittaudu Eduketun Operetriittiin, joka järjestetään heti kesäloman alussa, 3.–5.6. Retriitin tavoite on palautua kuluneen lukuvuoden rasituksista. Miljöönä toimii viehättävä Lempäälän Luontaiskylpylä, jossa nykyisyys ja menneisyys kohtaavat luoden harmonisen kokonaisuuden. Ohjelmassa on monenlaista rentouttavaa ja virkistävää toimintaa samanhenkisessä porukassa sekä halutessasi luontaiskylpylän hoitoja. Ilmoittautumisaikaa on enää viikko, joten toimi nopeasti! Lisätietoja ja ilmoittautumislinkin löydät täältä.

Ope, älä jää yksin ongelmiesi kanssa! Foorumiteatterista apua opettajien työhyvinvointiin

Jos opettaja uupuu, vaikutukset ulottuvat pitkälle. Opettajan loppuunpalamisesta ei kärsi vain opettaja itse vaan koko työyhteisö sekä oppilaat ja heidän perheensä. Viime sunnuntaina järjestetyssä kaikkien aikojen ensimmäisessä Demoketussa aiheena oli opettajien työhyvinvointi, jota käsiteltiin foorumiteatterin keinoin. Foorumiteatteri on soveltavan teatterin menetelmä, jonka avulla voidaan ratkaista oikeassa elämässä kohdattuja ongelmatilanteita.

Demoketun osallistujat saivat tehtäväksi jakaa pienryhmissä omia tarinoitaan työelämän haasteista. Ryhmän omista kokemuksista koostettiin pieni näytelmä, joka esitettiin muille. Lopputuloksena nähtiin kaksi erilaista näytelmää, joissa esiin tulleita ongelmia yritettiin ratkaista yhdessä foorumiteatterin keinoin.

Ensimmäisen esityksen päähenkilö oli nuori opettaja, joka aloitti syksyn intoa puhkuen uudessa koulussa. Vanhemmat kollegat kuitenkin halveksuivat opettajan innostusta ja toisaalta esittivät kohtuuttomia vaatimuksia siitä, mitä kaikkea jo olisi pitänyt osata. Huoltajat olivat päähenkilön kimpussa vaatien kuka mitäkin: laadukkaampaa opetusta, vähemmän läksyjä, pedagogisia asiakirjoja.

Kun lähdimme ratkomaan päähenkilön kohtaamia haastavia tilanteita foorumiteatterin avulla, saimme huomata, että pienilläkin asioilla on väliä. Tervehtiminen, silmiin katsominen, toisen kuunteleminen ja ystävällinen äänensävy ovat avaimia onnistuneeseen vuorovaikutukseen.

Toisessa näytelmässä näimme kohtauksen koululuokasta, johon mahtui monenlaisia oppijoita. Päähenkilönä oli opettaja, joka ei millään ehtinyt yksin vastaamaan kaikkien tarpeisiin. Resurssit menivät levottomien ja turhautumistaan ääneen purkavien oppilaiden auttamiseen. Oli sydäntä särkevää nähdä, kuinka luokan hiljainen oppilas jäi täysin huomiotta.

Kokeilimme monenlaisia keinoja, joiden avulla luokassa jokainen, opettaja mukaan lukien, suoriutuisi koulupäivästä mahdollisimman hyvin. Jälleen havaitsimme, kuinka tärkeää on jo pelkästään toisen ihmisen huomioiminen. Se ei kuitenkaan aina riitä, vaan usein opettaja tarvitsee työnsä tueksi myös muita aikuisia.

Soveltavassa teatterissa tärkeintä on erilaisten tilanteiden näkyväksi tekeminen ja se, että pääsemme kokeilemaan sellaisiakin rooleja ja toimintamalleja, joita emme muuten ehkä pääsisi. Sunnuntaina jouduimme toteamaan, että kaikkia ongelmia ei ole yksinkertaista tai välttämättä edes mahdollista ratkaista. Mutta jo se, että pääsimme jakamaan vaikeita kokemuksiamme ja löysimme toisistamme vertaistukea, tuntui voimaannuttavalta.

Foorumiteatterin kehittäjä, brasilialainen Augusto Boal, kutsui menetelmää myös sorrettujen teatteriksi. Nimi viittaa siihen, kuinka metodin avulla on mahdollista tuoda esiin yhteiskunnallista sortoa ja antaa ääni myös niille, joita eniten syrjitään. Foorumiteatterin ei silti aina tarvitse olla vakavaa tai yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Sitä voi käyttää pienempienkin ongelmien ratkaisemiseen. Vaikkapa vieraan kielen tunnilla voidaan harjoitella asiakaspalvelutilanteissa käyttäytymistä tai kohteliaisuusfraaseja foorumiteatterin keinoin.

Haluaisin vielä kiittää jokaista Demoketun osanottajaa rohkeasta heittäytymisestä ja intensiivisestä läsnäolosta. Toivon, että työssä jaksamiseen saatujen konkreettisten vinkkien lisäksi koulutukseen osallistuneet opettajat uskaltaisivat kokeilla foorumiteatteria myös omien oppilaiden, kollegoiden tai vaikka huoltajien kanssa. Ongelmien ratkaiseminen yhdessä on niin paljon helpompaa kuin yksin!